Thursday, December 2, 2010

Pörssi-iltojen satoa: Tikkurila kiinnostaa!

Pörssisäätiön järjestämät sijoitusillat ovat erinomainen tapa tutustua uusiin sijoituskohteisiin. Tänä syksynä Helsingin iltamissa ovat esiintyneet mm. Componenta, Biotie, Talentum, Ahlstrom, Basware, Aspo ja Tikkurila. Näistä yhtiöistä yhtäkään ei minulla ole tällä hetkellä salkussa, mutta viimeiseksi mainittu Tikkurila herätti kiinnostukseni.

Tikkurila on tämän vuoden pörssitulokas, sillä Kemira jakoi keväällä 86 prosenttia Tikkurilan osakkeista Kemiran omistajille osinkoina ja yhtiö listattiin omaksi yhtiökseen Helsingin pörssiin. Vaikka yhtiö on keltanokka pörssisä, Tikkurila on varsin vanha yhtiö sillä se on perustettu jo vuonna 1862. Tikkurilan valmistamat maalit ovat varmasti jokaiselle tuttuja ja niitä käyttävät niin kuluttajat kuin puu- ja metalliteollisuus. Yhtiö on kuitenkin listattu hieman hämäävästi perusteollisuus osakeeksi. Yhtiö on todellisuudessa suuntautunut valmistamaan maaleja nimenomaan kuluttajille. Kuluttajille myytävät ns. kauppa- ja rakennusmaalit tuovat 85 % yhtiön liikevaihdosta, kun teollisuusmaalit edustavat vain 15 %:n osuutta yhtiön myynnistä. Näin ollen voidaan todeta, että yhtiö on enemmän kulutustavarafirma kuin perinteistä bulkkitavaraa tuottava firma.

Tikkurilassa on mielestäni kolme selkeää vahvuutta, miksi se kiinostaa sijoituskohteena.

1) Vahva markkina-asema
Tikkurila on markkinajohtaja kuluttajamaaleissa Suomessa, Ruotsissa, Venäjällä ja Baltian maissa. Suomessa yhtiöllä on jättimäinen 50 %:n markkinaosuus ja Ruotsissa 40%:ia myytävistä maaleista on Tikkurilan tuottamia. Näissä maissa maalimarkkinat ovat ns.varsin kypsät ja kasvu markkinoilla vastaa yleistä talouskehitystä (BKT:n kasvua). Venäjällä yhtiö on myös selkeä markkinajohtaja, 18 %:n osuudella markkinoista. Lähimmät kilpailijat liikkuvat n.6-7 %:in markkinaosuuksissa. Tikkurilalla on Pietarissa neljä maalitehdasta ja tämä valmistusklusteri on noussut jo yhtiön tärkeimmäksi tehdaskokonaisuudeksi. Venäjällä maalimarkkinoiden odotetaan kasvavan tulevaisuudessa n. kaksi kertaa BKT:n kasvua nopeammin eli n. 10 %:ia vuodessa. Tikkurila on myös suurin maaliyhtiö kaikissa Baltian maissa ja yhtiö tavoittelee kasvua yritysostoilla keskisessä Itä-Euroopassa.

2) Tunnetut brändit
Maalibisneksessä brändillä on erittäin suuri vaikutus ostopäätökseen. Kuluttajat ostavat maaleja käyttökokemuksen perusteella ja erityisesti heikkolaatuiset maalit jäävät ihmisten mieliin. Tikkurilan maalien laatu on havaittu erinomaiseksi ja ne ovat nykyään myös yhä ympäristöystävällisempiä (=lue vesiohenteiset maalit). Tikkurila brändi on erittäin vahva ja yhtiön myynnistä noin puolet onkin juuri Tikkurila maalia. Yhtiöllä on kaikkiaan neljä strategista brändiä, jotka ovat Tikkurila (Kaikki markkina-alueet), Alcro (Ruotsi), Teks (Venäjä) ja Vivacolor (Baltia). Lisäksi yhtiöllä on useita paikallisia brändejä, jotka toimivat tietyissä maissa.

3) Vakaa ja erinomainen kannattavuus
Tikkurila on malliesimerkki hyvin kannattavasta ja varsin tasaista tulosta tekevästä yhtiöstä. Viimeisen viiden vuoden (2005-2009) keskimääräinen liikevoittoprosentti on tasan 10%. Kannattavuus syntyy kustannustehokkaista maalitehtaista (mm. Ruotsin tehdas yksi maailman automatisoiduimmista maalitehtaista), johtavasta brändistä (korkeampi hinta -> paremmat katteet) ja hyvästä logistisesta osaamisesta. Vaikka tulostaso on ollut jo korkealla tasolla, Tikkurila on tänä vuonna vielä hieman petrannut kannattavuuttaan kun liikevoitto nousi tammi-syyskuussa 2010 12,9 %:iin. Kannattavuuden parannus johtui pääosin myyntivolyymien noususta.

Nämä kolme tekijää ovat nostaneet Tikkurilan yhdeksi potentiaaliseksi uudeksi osakkeeksi salkkuuni. Valitettavasti osakesijoittamisessa täytyy ottaa huomioon kuitenkin myös hinta mitä osakkeesta haluaa maksaa. Tällä hetkellä tuo hinta Tikkurilan kohdalla on mielestäni varsin korkea. Vai miltä kuulostavat seuraavat tunnusluvut?

Tikkurilan arvostus (1.12.2010, kurssin 15,29€ perusteella)
P/E 2009A: 24,2x
EV/EBIT 2009A: 16,0x
--------------------
P/E 2010E: 18,0x
EV/EBIT 2010E: 13,3x
Osinkotuotto 2011E: 2,6%

Suhteutettuna yhtiön tulostasoon että ennustettuun osinkoon nähden arvostus on mielestäni tällä hetkellä lievästi sanottuna haastava. Näillä hinnoilla en ole valmis lisämään Tikkurilaa salkkuuni. Vaikka yhtiö vaikuttaa laadullisesti erinomaiselta ei siitä kuitenkaan kannata maksaa mitä tahansa. Odotan sijoituksiltani kohtuullista osinkotuottoa, joten olen asettanut tavoitehinnan 3,5 %:n osinkotuottovaatimuksen mukaiseksi. Tämä tarkoittaisi 0,4 € osinkoennusteen mukaan 11,4 €:n osakekurssia, siis 25 %:ia alhaisempaa hintaa kuin yhtiön pörssikurssi tällä hetkellä on. Jään siis odottelemaan Tikkurilan kohdalla mahdollisten alennumyyntien aikaa!

t:Tomi Lindell

No comments: