Wednesday, December 14, 2011

Fortum -tasainen tuloskone suhdanteista riippumattta

Energiayhtiöiden osakkeet ovat laskeneet reippaasti pörssiturbulenssin mukana tämän vuoden aikana. Vakaina ja defensiivisinä pidetyt osakkeet, kuten esim. E.ON, RWE ja EDF ovat menettäneet arvostaan 30-50% vuoden huipuista laskettuna. Syynä esim. E.ON:n ja RWE:n laskuun on tietysti Saksan päätös luopua ydinvoimasta. Kurssilasku on myös tarttunut Helsingin pörssin Fortumiin, joka on tullut 30%:ia alaspäin kevään kurssitasoista. Päätin näin ollen hieman tutustua tarkemmin Fortumiin mahdollisena uutena sijoituskohteena.

Fortum on johtava sähkön ja lämmöntuottaja, joka toimii Itämeren alueella ja Venäjällä. Fortum erottuu normaalista energiayhtiöstä edukseen siinä, että sen sähkön tuotannosta yli 90% tuotetaan hiilidioksipäästöjä tuottamatta. Eurooppalaisia energiayhtiöitä vertailtaessa Fortum kuuluukin ns. mallioppilaisiin ja on yksi vähiten saastuttavista yrityksistä sektorilla. Sähkön yhtiö tuottaa pääosin vesivoimalla, ydinvoimalla ja maakaasulla. Yhtiö on myös erittäin suuri lämmön tuottaja, globaalisti jopa neljänneksi suurin. Lämmön yhtiö tuottaa pääosin maakaasulla. Fortumin vesivoimalat sijaitsevat lähinnä Ruotsissa ja Suomessa. Ydinvoimaa yhtiöllä on kahden oman yksikön voimin Loviisassa, ja yhtiö on myös osaomistajana kahdeksassa ydinvoimalassa Olkiluodon, Oskarshamnin ja Forsmarkin tuotantolaitoksissa. Rakenteilla olevasta Olkiluoto 3:sta Fortumin osuus on 25%, niin kuin myös suunnitteilla olevasta Olkiluoto 4:sta.

Fortum jauhaa tasaista tulosta. Liikevoittoprosentilla mitattuna yhtiö kuuluu Helsingin pörssin kovimpiin tuloksentekijöihin. Keskimääräinen liikevoittoprosentti viimeisen 10 vuoden aikana on ollut peräti 30,6%! Tästä liikevoitosta on puhdistettu kertaluonteiset erät, joten se kuvaa hyvin operatiivisen liiketoiminnan kannattavuutta. Miksi Fortum tekee näin hyvää tulosta? Siihen on hyvin yksinkertainen vastaus. Sähkön hinta on pohjoismaissa tasaisesti noussut ja kun tuotantokustannukset yrityksellä ovat lähes vakiot sataa tämä suoraan yhtiön tulosriville.

Fortumin liikevoittoprosentti 2001-2011 (oikaistu kertaluonteisista eristä ja Neste Oilista)


Sähkön hinta pohjoismaissa 2000-2011 (Nordpool)


Venäjä tarina
OAO Fortum on tytäryhtiö, joka toimii Uralin itäpuolella ja Länsi-Siperiassa. Yhtiö omistaa kahdeksan sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitosta. Sähköä ja lämpöä tuotetaan Tjumenin alueen maakaasulla. Fortum myy tuottamansa sähkön ja lämmön pääosin öljy- ja kaasuteollisuudelle. Venäjä ryhtyi 2000-luvun alussa modernisoimaan energiateollisuuttaan ja Fortum on siinä nyt aktiivisesti mukana.

Venäjän bisnes on vielä varsin pientä Fortumille. Viime vuonna liikevaihtoa syntyi 900 M€ ja siitä liikevoittoa vain 56 M€ (6,2%). Fortum arvioi, että kun kaikki tuotantolaitokset pyörivät täydellä teholla liikevoittoa pitäisi tulla 500 M€ vuonna 2015. Tulosparannuspotentiaalia on siis huimasti. Fortumin kannattaa rakentaa uutta energiakapasiteettia, koska sille maksetaan Venäjällä parempaa hintaa. Venäjän valtio on taannut Fortumille ns. kapasiteettimaksun, jolla tuotto on pääomalle 12-14 prosenttia kymmeneksi vuodeksi eteenpäin. Fortum on ostanut uutta kapasiteettiä n. 2,5 miljardilla ja vanhaa n.1,2 miljardilla eurolla Venäjältä. Fortum tulee nostamaan kapasiteettiaan Venäjällä noin 85%:ia investointiohjelman kuluessa.
Investointiohjelmasta on jäljellä noin miljardi, jonka Fortum joutuu investoimaan ennen kuin kaikki kahdeksan tuotantolaitosta ovat täydessä käytössä. Miljardi kuulostaa valtavalta summalta rahaa, mutta Fortumin kokoiselle yhtiölle se on vain noin hieman alle yhden vuoden nettotulos. Yhteensä Fortum on sijoittanut Venäjällä 4 miljardia euroa investointiohjelman päättyessä 2014.
Fortumilla on myös 25%:n omistus Luoteis-Venäjällä toimivasta TGC-1 yhtiöstä. Yhtiö on Venäjän kolmanneksi suurin sähköyhtiö. Se tuottaa energian pääosin vesivoimalla.

Fortumin Venäjän liiketoiminta on siis mielenkiintoisessa kasvuvaiheessa ja tulosparannusta on odotettavissa kun kapasiteetti tulevina vuosina tulee nousemaan.

Arvostus
Fortum tulee parantamaan tulostaan tänä vuonna selvästi. Operatiivinen tulos pysyy suunnilleen ennallaan, mutta kaukolämpöliiketoiminnan myynti Tukholmassa (220 M€) ja 25%:n osuuden myynti kantaverkkoyhtiö Fingridistä (325 M€) paisuttavat tulosta kertaluonteisesti vuonna 2011. Tulos per osake tulee nousemaan n. 2,00 €:on ja kassavirta tulee olemaan hyvä. Ensi vuodelle ennustetaan noin 1,60€ normalisoitua tulosta, jolloin P/E luku 2012E on 10,3x (osakekurssilla 16,50€). Fortum on ollut hyvin tasainen osingonmaksaja. Viime vuosina se on jakanut 1,00 €:n osakekohtaisen osingon. Ensi vuonna Fortum jatkaa investointiohjelmaansa Venäjällä, joten osinkoa tuskin nostetaan kovinkaan paljon, vaikka vuoden 2011 tulos tulee oleman kova. Ennustan että Fortum jakaa ensi keväänä 1,05€ osingon, jolloin osinkotuotto olisi nyt ihan hyvä 6,4 %.

Pidän Fortumia vakaana yhtiönä, joka tekee tasaisesti hyvää tulosta ja se sopii mielestäni hyvin myös hajautuksellisesti salkkuuni. Arvostus on tällä hetkellä osakkeella varsin maltillinen, joten olen ostanut osakkeita marraskuussa hintaan 16,50 €. Tällä viikolla olen hankkinut toisen erän Fortumia kurssilla 15,90€.

Hyvää joulunodotusta! Blogi päivittyy seuraavan kerran ensi tammikuussa.

2 comments:

Rahastot said...

Fortum on kyllä tasaisen hyvä osinkokone...

Anonymous said...

Hyvää päivää! Tämä viesti ei voida kirjoittaa mitään parempaa! Reading tämä viesti mieleeni vanhan kunnon Room Mate! Hän piti aina jutella tästä. Tulen välittämään tämän kirjoittaa ylös häneen. Melko varma, että hän on hyvä lukea. Kiitokset jakoon!