Friday, August 17, 2007

Pörssihermoilu tarjoaa ostotilaisuuksia

Osakekurssit ovat laskeneet voimakkaasti ympäri maailmaa USA:n luottokriisin seurauksena.
Pitkäjänteiselle sijoittajalle tämä avaa houkuttelevia ostotilaisuuksia, kun usean hyvän yhtiön arvostustaso on laskenut aivan perusteettomasti alhaiselle tasolle. Fakta on että yritysten tuloskunto on edelleen huippuluokkaa ja taseet on vahvassa kunnossa. On myös huomoitava, että ensi keväänä useat yhtiöt jakavat taas ennätysosingot omistajilleen, koska pörssiyhtiöiden investoinnit ovat pysyneet edelleen alhaisella tasolla ja samalla omavaraisuusasteet ovat nousseet. Osakevalinnat kannattaa kuitenkin harkita rauhassa, sillä välttäisin tässä suhdannetilanteessa esim. konepaja, rakennusteollisuus ja rahoitusalan (pl. pohjoismaat) osakkeisiin sijoittamista.

Itse olen lisännyt (10.8) Handelsbankenia salkkuuni, nyt hintaan 185,50 kr eli n. 5 % edullisemmalla kuin ostin heinäkuussa. Pankin P/E on kuluvan vuoden tulosennusteilla laskenut jo 9,5:een ja osinkotuotto noussut 4,7 %:iin. Tämän sen jälkeen kun yhtiö julkisti 18.7 analyytikoiden odotukset ylittäneen erittäin vahvan 2Q:n osavuosituloksen. Osake on siis edelleen varovaisesti arvostettu ja tämä takaa pitkällä tähtäimellä selvää nousupotentiaalia osakkeelle. Markkinoiden myyntipaine on ulottonut myös SHB:hen, vaikka pankki ei ole mukana liiketoimintansa kautta sub-prime luotoissa. Björn Wahlroos totesi elokuun alussa Sammon osavuosijulkistuksen yhteydessä, että jenkkipankkien luottokriisi ei tule ulottumaan pohjoismaisiin pankkeihin ja miksi emme "Nallea" tässä uskoisi. Onhan hän esim. tänään 17.8 juuri liputtanut Sammon Nordea omistuksen ylittäneen 5 %:ia. (http://www.arvopaperi.fi/article/id=23655/).

Toinen osake minkä painoa olen salkussa lisännyt on Lassila&Tikanoja. Yhtiön osake on ollut alkuvuoden erittäin korkeasti hinnoiteltu, P/E on käynyt jopa 29:ssä. Nyt aivan viimeisen kuukauden aikana (tulosvaroituksen jälkeen) osake on laskenut pahimmillaan n. 25 %. Tämä on mielestäni ollut ylireagointia, sillä johdon mukaan L&T:n liikevaihto kasvaa edelleen 2007 yli 20% ja EPS laskee vain hieman viime vuodesta. Yhtiö on markkinajohtaja valituissa liiketoiminta-alueissa (ympäristöpalvelut, kiinteistöpalvelut sekä teollisuuspalvelut) ja monialayhtiönä osake on luonteeltaan varsin defensiivinen.
L&T:llä on takana pitkä kannattavan kasvun historia (ROI 5v. k.a 19,3%) ja tulevaisuuden näkymät ovat itälaajentumisen myötä mielenkiintoiset.
Olen ostanut osakkeita to 16.8 hintaan 20,24€.

Seuraavassa blogissa kommentoin uutta tulokasta salkkuuni eli amerikkalaista lääkeyhtiötä Johnson&Johnson:ia.

Sunday, July 15, 2007

Päivitetty: Handelsbankenia ostettu 195,00 kr

Olen kesäkuussa lisännyt salkkuuni Handelsbankenin osakkeita.
Pankin erittäin alhainen arvostus suhteessa kilpailijoihin ja erinomainen kannattavuushistoria olivat tärkeimmät syyt ostopäätökseen.

Viimeiset 34 vuotta on Handelsbankenin oman pääoman tuotto (ROE) ollut parempi kuin ruotsalaiskilpailijoilla keskimäärin.
















Tähän on oikeastaan ollut kolme syytä:

1) Parempi kustannustehokkuus, joka syntyy pienten paikalliskonttorien ja hallinnassa pysyvien henkilöstökustannuksien kautta.

Jos esim. verrataan SHB:ta ja pohjoismaiden suurinta pankkia Nordeaa voidaan huomata, että SHB on taseella mitattuna noin puolet Nordean koosta. Nordeassa on kuitenkin kolme kertaa enemmän työntekijöitä kuin Handelsbankenissa (30000 vs. 10000). Tämä johtaa siihen, että C/I (kulut suhteessa tuottoihin) oli Nordealla -06 52%, kun SHB:lla se on -06 42%. Tämä siis tarkoittaa käytännössä sitä että jokaisen tienatun tuhateurosen Handelsbanken tekee satasen edullisemmin kuin Nordea. Osakkkeenomistajan kannalta tämä on enemmän kuin mannaa.

2) Pohjoismaiden tyytyväisimmät pankkiasikkaat ovat olleet 90-luvun alusta lähtien Handelsbankenilla. Niin on ollut sekä kuluttaja -että yrityspuolella. Tämä johtuu varsin yksinkertaisista syistä. Esimerkiksi kaikilla paikalliskonttorien asiakkailla on heille nimetyt omat heistä vastaavat pankkineuvojansa. Niinpä kun Herra ja Rouva Möttönen asioivat pankissa heitä palvelee aina sama pankkineuvoja, joka tuntee hyvin heidän elämäntilanteessa ja osaa palvella heitä hyvin henkilökohtaisesti. Toinen merkittävä syy on ollut se, että Handelsbanken ei tarjoa pankkipalveluita "tuotekärjillä" suurilla mainoskampanjoilla vaan asiakkaiden tarpeet ohjaavat ratkaisujen rakentamista asiakkaille.

3) Handelsbanken luottotappiot ovat aina pysyneet hyvin kurissa. Pankkikriisi 90-luvulla, joka näkyy myös yllä olevassa kannattavuuskehityksessä hurjana pudotuksena on tästä mainio esimerkki. Handelsbanken oli lamavuosina Ruotsissa ainoa pankki, joka ei tarvinnut valtion pankkitukea noustakseen takaisin jaloilleen. Tämä johtui siitä, että pankki oli ja on edelleen erittäin tarkka luotonantopolitiikastaan ja mahdolliset "default" asiakkaat annettaan suosiolla kilpailijoiden hoitoon. Joskus menneinä vuosina kuultu lausahdus "Pankilla on oikeus valita asiakkaansa" siis tietyllä tapaa kuvaa Handelsbankenin toimintatapaa.

Tässä vielä päivitetty (13.7) taulukko pohjoismaisten pankkien arvostuksista:

P/E Osinkotuotto%
SHB 10,1 4,13 %
Nordea 11,5 4,05 %
Danske Bank 12,3 2,50 %
SEB 14,2 2,66 %
Kautphing 14,4 1,00 %
OKO 15,5 4,96 %

Erittäin harvoin saa ostettua halvalla hyvää, mutta näin on eittämättä Handelsbankenkin tilanteessa.

t.Tomi

Tuesday, March 20, 2007

Jatkoa Handelsbanken analyysille!

Niin kuin aiemmin mainitsin, haluan vielä ottaa käsittelyyn Handelsbankenin omistusrakenteen sekä johdon ja kerron myös hieman lisää sijoitusfilosofiastani.

Suosin vahvaa kasvollista omistajuutta sijoituksissani. Tämä luo yhtiölle parempaa ennustettavuutta, tietoa siitä että pääomistaja ei ole heti myymässä osakkeita yhden huonon kvartaalin perusteella. Kasvollisella omistamisella en tarkoita vain perinteisiä teollisuussukuja tai suuria perintöjä hallitsevia säätiöitä/henkilöyrityksiä vaan myös eläkeyhtiöitä. Niillä kun sijoitushorisonttina toimii parhaimmillaan meidän sukupolven eläkkeiden maksaminen eli 40-50v ->. Haluan siis, että ostamaani yhtiötä omistetaan ja johdetaan omien sijoitusperiaatteini mukaisesti eli pitkäjänteisesti.

Svenska Handelsbankenin (jatkossa SHB) suurimmat omistajat ovat Industrivärden (10,5 % ) ja Oktogonen (10,2 %). Industrivärden on holding yhtiö, joka on omistanut SHB:tä jo vuodesta 1944. 1950-luvulla se saavutti merkittävän omistusosuuden pankissa ja nousi myöhemmin myös pääomistajaksi. Industrivärden harjoittaa aktiivista omistajapolitiikkaa, mutta on osoittautunut harvinaisen pitkäjänteiseksi omistajaksi. Industrivärdenillä on merkittäviä omistuksia myös mm.Ericssonissa, Sandvikissa ja Skanskassa.

Toinen suurista omistajista on Handelsbankenin oma henkilöstörahasto Oktogonen. Rahaston kautta myös työntekijät saadaan sitoutettua pankin toimintaan. Osa hallituksen ja johdon omistuksista on lisäksi välillisesti henkilöstörahastossa, joten SHB:ssa kaikki (hallitus, johto, työntekijät) ovat samassa veneessä! SHB:ssa on tapana, että hallituksen ja johdon palkkiot ovat suhteellisen pienet verrattuna muihin pankkeihin ja heitä kannustetaan ennen kaikkea osakepalkkioin.

Kasvollista omistajuutta tuo lisäksi entinen hallituksen puheenjohtaja Aarne Mårtensson, joka omistaa pankista 1,7 miljoonaa osaketta. Toinen suuromistaja on hallituksessa tällä hetkellä oleva Fredrik Lundberg ("Ruotsin Erkki Etola"), jolla on halussaan 1,8 miljoonaa osaketta. Huomionarvoista on, että SHB:n hallituksessa istuvat Lars O. Grönstedt (pj.), Sverker Martin-Löf ja Fredrik Lundberg ovat myös kaikki pääomistaja Industrivärdenin hallituksessa. Näin näillä muutamilla herroilla on varsin paljon valtaa pankissa! Lopuilla hallituksen jäsenillä on yhtä lukuunottamatta kaikilla pankin osakkeita.
Hallituksen osakeomistus on mielestäni erittäin tärkeää, koska hallitus päättää tärkeät pitkän aikavälin strategiset linjaukset, palkkaa toimitusjohtajan ja esittää yhtiökokoukselle osingon määrän vuosittain. Suuret kasvolliset osakkeenomistajat ovat merkittävästi vaikuttaneet siihen, että SHB on kasvattanut osingonjakoaan tasaisesti viime vuosina.

Osinko per osake 2002-2006:

2002 4,75 SEK

2003 5,25 SEK

2004 6,00 SEK

2005 7,00 SEK

2006 8,00 SEK

Haluan vielä korostaa SHB:n harvinaista johtamiskulttuuria. Pankki on tunnettu siitä, että se kasvattaa "omista pojista" johtajia. Toimiva johto on ollut pitkään talossa ja tämä johtuu siitä, että rekrytoinnit SHB:ssa hoidetaan aina ensisijaisesti sisäisesti. Jopa 96 % johdon rekrytoinneista Ruotsissa (2005) hoidettiin pankin sisältä, eikä siis headhuntereita juuri tarvittu. Myös ulkomailla pankin kulttuuri pysyy muuttumattomana, sillä n.90 % johdosta tulee pankin omista palveluksista. Hyvä esimerkki talossa pysymisestä on viime vuonna toimitusjohtajan paikalla aloittanut Pär Boman, hän ollut SHB:ssä jo vuodesta 1991.

Lisään blogiin jatkossa Handelsbankenin koko toimivan johdon ja hallituksen osakeomistukset kunhan saan uuden vuosikertomuksen käsiini.

Sunday, March 18, 2007

Pankkisektorilta löytyy helmi!

Jenkeissä pankkisektorilla on myrskyä ilmassa, mutta näyttää hyvin epätodennäköiseltä että se leviäisi tänne pohjoismaihin. Niinpä onkin syytä katsoa löytyykö pankeista hyviä ostokohteita, kun korjausliikkeen seurauksena arvostustasot ovat tulleet alaspäin.

Tässä vertailu pohjoismaisten pankkien tämänhetkisistä arvostustasoista (16.3 kursseilla):

P/E

Handelsbanken 10,5
Nordea 10,67
Kaupthing Bank 10,81
Swedbank 12,25
Danske Bank 12,82
SEB 13,34

Osinkotuotto%

Nordea 4,41 %
Handelsbanken 4,0 %
Swedbank 3,5 %
Danske Bank 3,17 %
SEB 2,84 %
Kaupthing Bank 1,28 %


Selvästi edullisimmilta vaikuttaa siis Nordea ja Handelsbanken.
Itse olen seurannut Handelsbankenia noin vuoden ja pankki vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta. Viime vuonna kolme ensimmäistä kvartaalia meni alle odotusten, spekulantit myivät ja kurssi laski. Q4 ylitti analyytikkojen ennusteet, mutta osake on silti edelleen jäänyt kurssikehitykseltään jälkeen sekä markkinoista että muista pankeista. Osake on ollut siis varsin tylsä.

Vuosi on lyhyt aika, kun osakesijoittamisessa on kyse marathonista. Niinpä on hyvä tarkastella miten pankki on pärjännyt pitkällä aikavälillä ja miltä tunnusluvut näyttävät.

Perinteinen ruotsalaispankki mainostaa itseään yhtenä Euroopan kustannustehokkaimmista pankeista. Näin onkin kun tarkastellaan tunnuslukua C/I (kulujen suhde tuottoihin), joka pankilla on ollut viime vuosina erinomainen n. 40%. Suomalaispankkien C/I on ollut perinteisesti lähellä 50% ja Keski-Eurooppalaiset pankit taas ovat varsin usein vielä heikompia kustannusten hallinnassa (C/I:t yli 50%). Handelsbankenin omanlaatuinen strategia varsin itsenäisiksi hajautetuista pankkikonttoreista siis toimii!

Kustannusjohtajuus näkyy selvästi Handelsin erinomaisessa kannattavuudessa. Oman pääoman tuotto (ennen veroja) on viimeisen kymmenen vuoden aikana alittanut vain kerran 20%:n tason. Pankki jauhaa siis osakkeenomistajille tasaisen varmasti rahaa. Myös kilpailijansa Handelsbanken on onnistunut lyömään, sillä se on ollut viimeiset 34 vuotta kannattavampi kuin muut ruotsalaiset pankit keskimäärin. Silti tuntuu, että sijoittajat eivät oikein jaksa innostua Handelsbankenista. En keksi muuta syytä kuin, että pankki on ehkä hieman pölyttynyt ja joidenkin mielestäni vanhanaikainen. Itse näen pankin oivana ostokohteena omaan salkkuun, mistä rahoitusalan osake vielä puuttuu.

Tulen jatkossa kertomaan lisää Handelsbankenin johdosta, omistusrakenteesta ja kilpailukyvystä !

Haluan herättää kirjoituksillani keskustelua mielekiintoisista osakkeista, joten teksti on luettavissa myös Kauppalehden ja Arvopaperin keskustelupalstoilla.

t.Tomi

Blogin tarkoitus

Tervehdys kaikille sijoittamisesta kiinnostuneille!

Tulen tässä blogissa kertomaan oman salkkuni sisältöä sekä mitä yhtiöitä seuraan mahdollisina ostokohteina. En tee paljoakaan kauppaa vaan pyrin ostamaan osakkeita tasaisin väliajoin noin 4-5 kertaa vuodessa. Tässä blogissa et siis tule kuulemaan päiväkaupasta tai muusta spekuloinnista vaan ja ainoastaan tylsästä pitkäjänteisestä buy and hold -strategista. Haluan tutustua sijoituskohteisiin perusteellisesti, joten tulet kuulemaan analysoitua tietoja esim. yhtiöiden laadullisista tekijöistä kuten (johto, omistajat, kilpailukyky...). Otan jokaisella kirjoituskerralla tarkasteluun yhden yhtiön joko salkustani tai ostolistalta, jonka käyn huolellisesti suurennuslasilla läpi.

Kerron jatkossa lisää myös sijoitusfilosofiastani , mutta tässä omat viisi tärkeintä kvantitatiivista kriteeriä yhtiön valinnalle:

1. Kannattavuus (ROI=sijoitetun paääoman tuotto yli 20 %)
2. Kasvu (liikevaihdon kasvu yli BKT:n kasvun, orgaaninen kasvu ennen strategista)
3. Vahva tase (omavaraisuusaste yli 40% ja nettovelkaantumisaste alle 80 %)
4. Jatkuvasti kasvava osinko ja osingonjakosuhde yli 40%
5. WACC alle 9 % (Pääoman keskimääräinen painotettu kustannus, kuvaa myös yhtiön liiketoiminnan riskiä)

Mielestäni pitkäjänteisyys on sijoittajan paras hyve, niinpä pyrin toimimaan markkinoilla
turhia hötkyilemättä kuten kiistattomasti maailman paras osakesijoittaja opettaa:

"My favourite holding period is forever"
-W.Buffet

t.Tomi